Vuosikatsaus 2022: Ammatillisen kasvun vuosi

ValueWolves iskettiin tulille maaliskuussa 2022 lennokkaiden aivoriihien tuloksena. Perustajakolmikolla kemiat kohtasivat ja ennen kaikkea ison kuvan ajatusmallit vedonlyönnin osalta osuivat yksiin. ValueWolvesin vahvuuksiin kuuluu myös jatkossakin se, että tiimi ymmärtää mikä on tärkeää ja olennaista tässä skenessä – ja mikä ei.

ValueWolvesin alkutaival ei ollut tuloksellisesti helppo. Alun pienen montun jälkeen noustiin kuitenkin hyviin tuloksiin perusvahvalla tekemisen tasolla. Kesällä saatiin lisäksi hienoisesta epäonnesta huolimatta varsin makea tulos pesäpallokentiltä. Ylipäätään kotimaiselta kertoimentarjoajalta asiakkaat ovat saaneet nauttia makoisista tuloksista oikeastaan lajista riippumatta. Missään vaiheessa emme ole vielä saaneet aikaiseksi erityisen onnekasta kuukautta, mutta loppusyksystä koimme sen sijaan uskomattoman epäonnisen kyykkäyksen tuloksissa. Paradoksaaliseksi tilanteen teki se, että sijoitustemme laatu otti kaikilla muilla mittareilla vahvaa nostetta paitsi lopputulosten suhteen.

Ylös – alas, sijoittajan vuoristorata

Vuoristarataahan sijoittaminen usein tuppaa olemaan – etenkin vedonlyönnissä. Parhaimmillaan coretotalträkkimme oli jo 400 yksikköä plussan puolella, kun taas eeppisen syksyn syöksykierteen jälkeen kyseinen nettolukema tätä bloggausta kirjoittaessa on noin 110 yksikköä. Tulos ei ole siis todellakaan toivottu, mutta tulosten takaa onneksemme on löydettävissä paljon hyviä asioita. Ensinnäkin suurin osa vedoistamme voittaa markkinoiden päätöskertoimen ja monet tätä closing line valueta pitävät suuressa arvossa. Mekin jatkokehitimme kesän ja alkusyksyn aikana aiempaa NFL-malliamme juuri CLV:n biittaamisen kautta, johon löysimmekin viisasten kiven. Jos jossain päätöskertoimien voittaminen merkitsee, eikö sen pitäisi olla maailman suurin markkina NFL? Eikö vaan? Myös jalkapallon puolella päätöskertoimet on voitettu etenkin syyskaudella reilusti ja vähintään yhtä hyvin on pärjätty maaliodottamia tarkasteltaessa. Vain lopputulokset sakkaavat. Myös ulkopuolelta hakemamme analyysi tuloksistamme on antanut samansuuntaiset johtopäätökset.

Yksi iso kysymys onkin se, voiko esimerkiksi päätöskertoimien voittamista pitää mittarina mille tasolle asti? Megasarjat tyyliin NFL, NBA, MLB ja Euroopan isoimmat jalkapallosarjat todennäköisesti voidaan analysoida melko laadukkaasti closing line valuen kautta. Sen sijaan esimerkiksi alasarjafutis, Counter-Strike tai pesäpallo ovat niin pieniä vedonlyöntilajeja, että CLV on melko arvoton asia. Näistä edellä mainituista sarjoista murskaavaa CLV:tä olemme tehneet sekä CS:ssä että pesäpallossa. Joka tapauksessa seuraava asia on aina varmaa, kun tosissaan töitä tehdään: arvioita ja analyyseja tulee pyrkiä parantamaan!

Ammatillinen kasvu – ei jäädä tuleen makaamaan

Tästä päästäänkin siihen, mikä on ollut tärkeintä vedonlyöntianalyysikollektiivimme tekemisessä. Ammatillinen kasvu ja kehittyminen. Usein analyysityö on yksinäistä puurtamista ja itsensä kehittäminen on haastavaa. Yhteistyössä on kuitenkin voimaa ja asioiden ajatteleminen porukassa tuo usein jalostuskelpoisia oivalluksia. Ammatillinen kehittyminen onkin kaikilla ValueWolvesin jäsenillä ollut merkittävää vuonna 2022, vaikka pitkää uraa olemme jo aiemminkin tehneet vedonlyöntianalyysin saralla. Olemme hioneet päivitetyn, closet biittaavan NFL-mallin. Olemme luoneet poikkeavan laadukkaan verkoston Counter-Strikeen, josta ensi vuonna on odotettavissa toivottavasti upea tulos, kun syväanalyysi ja laadukas mallimme kohtaavat. Olemme rakentaneet valtavirrasta poikkeavia parametreja sisältävän futisanalyysimallin, jota päästään nyt ajamaan sisään jo joulun jälkeen olemassaolevan mallin rinnalla. Tämän rakentaminen on ollut erityisen kasvattava projekti, sillä se on perustunut omien virheiden etsimiseen, niiden korjaamiseen ja ennen kaikkea uusien ideoiden sekä ajatusten saamiseen mahdollisimman käyttökelpoisiksi luvuiksi. Tähän isoimpana lähtölaukauksena oli Valioliigassa epäonnistuminen niin tuloksellisesti kuin analyysin osalta – miksi näin, ja mikä oikeasti merkitsee? Backtestingin perusteella uusi malli toimii erittäin hyvin, joten olemme erittäin innoissamme tulevasta. Tämä kehityssuunta mitä todennäköisimmin vähentää heikkojen sijoitusten määrää, sekä terävöittää hyviä entistä paremmiksi.

Kohti täyden palvelun analyysi/konsultaatiopajaa

Kunnianhimo on tärkeä motivaattori aina sekä elämässä, että yrityspuolella. Kunnianhimoa ValueWolvesin tiimiltä löytyy. Kun ambitiot ja luonteiden laadut kohtaavat, on mahdollista tavoitella suuria asioita. Siihen tähdätään. ValueWolves on laajentanut tiimiään ja laajentaa edelleen. Myös alihankintaa tullaan jatkossakin käyttämään ja tarkoitus on askel askeleelta edetä kohti täyden palvelun analyysipajaa. Asiakkaille tämä tulee ensi alkuun näkymään vuoden vaihteen jälkeen entistä laajempana laji-/sarjavalikoimana. Lisäksi suuntaamme jatkossa palvelujamme sijoittajien lisäksi myös kaikille soveltuviin muotoihin. Myös uudenlaista sisällöntuottamista on jatkossa luvassa. Perusprinsiipit kulkevat mukana aina, ennen kaikkea aitouden on oltava tekemisessä aina läsnä. Vedonlyöntiskene tarvitsee mielestämme nimenomaan aitoutta ja rehtiyttä – eikä siitäkään varmasti haittaa ole, jos tosissaan töitä tekee.

Informoimme tulevista uudistuksistamme heti lisää, kun asiat etenevät. Tavoitteena on siis tammikuun alusta alkaen kasvattaa toimintaamme selvästi. Se on jo nyt varmaa, että nykyinen Telegram-ryhmämme tulee nauttimaan uusista sarjoista tammikuusta alkaen ja esimakua ryhmäläiset tulevat saamaan jo joulun allakin uusista sarjoista. Luvassa on #SudenVuosi2023

Laajentunut lajivalikoimamme toistaiseksi:

Amerikkalainen jalkapallo:
NFL (sidet, totalit, propsit)

Esports:
Counter-Strike (tier 1 – tier 3)
League of Legends

Jalkapallo:
Englanti: Valioliiga, Championship, Cupit
Espanja: La Liga, Segunda Division, Copa Del Rey
Italia: Serie A, Serie B
Meksiko: Liga MX
Ranska: Ligue 1
Saksa: Bundesliiga
USA: MLS

Pesäpallo:
Superpesis, miehet
Superpesis, naiset
Ykköspesis, miehet

Salibandy:
F-Liiga, miehet

21.12
ValueWolves

Lisää vastaavaa sisältöä, seuraa meitä täällä: